Suomen Ukraina -politiikka näyttää juuttuneen siihen samaan päättämättömyyden tilaan, josta ulkoministeri Tuomioja kipakasti moitiskeli unionia. Pakotediplomatia on kääntymässä kauppasodaksi. Uusilla pakotteilla EU ei tosin juuri nyt Venäjää uhkaile sen vastatoimista huolimatta, mutta painostaa kuitenkin latinalaisen Amerikan maita, jotta ne eivät elintarveketoimituksillaan tukisi Venäjän tuontikieltopolitiikkaa.

Venäjä pyrkii ilmeisesti torjumaan lännen pakotediplomatian aiheuttamalla kauppapoliittisilla täsmäiskuilla markkinahäiriöitä ja eturyhmien sisäpoliittista vastarintaa EU-maissa sekä horjuttamalla epätasaisesti jakautuvilla vastatoimilla lännen yhtenäisyyttä. Kotimainen hälymme pakotepolitiikan kustannuksista viittaa siihen, että tilanne on vaikeasti hallittavissa.

Kreml haluaa ilmi selvästi irti Yhdysvaltain ja EUn sanelupolitiikasta, joka on edellyttänyt, että talouspakotteet välttääkseen Venäjän on luovuttava tukemasta Itä-Ukrainan separatisteja. Venäjä puolestaan katsoo, että neuvottelujen sijasta länsivaltain tukema Ukrainan hallitus hakee sotilaallista ratkaisua Itä-Ukrainassa. Poliittinen haarukka on siten niin epämääräinen ja leveä, ettei neuvottelujen edellyttämää poliittista tahtoa ilmene kummallakaan puolella riittävästi. Eikä tällaisessa tilanteessa jää tilaa myöskään välitys- tai sovittelutoiminnalle.

Jonkinlainen poliittinen läpimurto voi syntyä humanitäärisen avun toimittamiseksi sodan jalkoihin jääneille Ukrainan siviileille. Venäjä tosin teki asiasta niin suuren arvovaltakysymyksen, että siviiliväestön tarpeet saattavat jäädä valtapolitiikan varjoon kuten tapahtui malesialaiskoneen alasampumisen tutkinnassa. Arvoyhteyttään korostavalle EU: lle tällainen humanitäärinen umpikuja olisi poliittisesti äärimmäisen kiusallinen ja moraalisesti rapauttava, minkä varaan Kreml ilmeisesti on siirtonsa laskenut.

Tässä on se vaara, että vetoamme Ukrainan koskemattomuuden ja yhtenäisyyden puolesta, mutta toimitamme apua vain oikeanlaisille ukrainalaisille. Humanitäärisen avun kansainvälisen regiimin toimintakyky on nyt ehdottomasti turvattava. Tuon seikan niin presidentti kuin hallituskin olisi voinut suoraan sanoa.

Presidentin ja hallituksen tiedonanto ei poliittisesti tarjonnut mitään uutta. Pakotediplomatian mukaisesti edellytetään, että neuvottelujen aloittamiseksi Venäjän on lopetettava separatistien tukeminen. Jos se todella on muuta kuin EUn yhtenäisyysretoriikkaa, olisi syytä sanoa täsmällisemmin, mitä Kremlin tulisi tehdä, jotta ehto täyttyisi.

Tiedonanto on pakotepolitiikan osalta – ehkä harkitun – epämääräinen.

“Näissä olosuhteissa Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden ainoa mahdollisuus on ollut vedota ja vaikuttaa Venäjään kohdistamalla siihen toimia, joiden tarkoituksena on saada se muuttamaan toimintalinjaansa.”

“On ollut” voi tarkoittaa, että ei ole enää, tai sitten se voi tarkoittaa, että se on sitä edelleen.

Pakotepolitiikan syveneminen kauppasodaksi riippuu nyt siitä, onko tuo pakotediplomatian poliittinen mekanismi edelleen voimassa vai onko neuvottelujen osalta syntymässä jonkinlainen uusi tilanne. Vanhassa pysymiseen viittaa se, että Suomen ulkopoliittinen johto sysää pääasiallisen syyn kauppasodasta Venäjälle. Myönnetään, että unioni aloitti pakotteet ja että Venäjä sorvasi vastapakotteita, mutta vastuu pakotediplomatian seurauksista kuuluu kuitenkin sen kohteelle.

Yhtä lailla arvoituksellinen on ulkopoliittisen johtomme näkemys pakotepolitiikan “kohtuuttomista” seurauksista:

“Jos vaikutukset kohdistuvat kohtuuttomalla tavalla yksittäisiin maihin, kuten Suomeen, on tilannetta mahdollisuus tarkastella unionin tasolla.”

“Unionin tasolla tarkastelu” voi tarkoittaa ihan mitä tahansa tai ei mitään. EUssa syntyy varmaankin pitkä keskustelu siitä, mikä voisi olla kohtuuton seuraus unionin yhteiseen politiikkaan osallistumisesta. Euron osalta näkemys oli se, että yhtenäisyys oli pidettävä, maksoi mitä maksoi. Ja mikä sitten on kohtuuton kustannus unionin Ukrainassa omaksumista pyrkimyksistä?

Yhtä lailla on vaikea nähdä, miksi Suomen hallitus korostaa kahdenvälistä keskusteluyhteyttä Venäjälle, jos Moskovassa ei ole tarjottavana muuta kuin EUn yhtenäinen kanta.

Sinänsä hyvä on, että presidentti ja hallitus muistuttavat, että Ukrainan kriisissä on kysymys paljon muustakin kuin Itä-Ukrainan asemassa. Näistä Kiovan hallituksen mutta myös sen siipiensä suojaan ottaneen EUn velvoitteista ei ole juurikaan ole viime aikoina puhetta pidetty. Hyviä asioita iso liuta, mutta vain utuisia arvauksia siitä, miten niistä ylipäänsä selvitään kun jo Itä-Ukrainankin osalta talous pyrkii pakkasen puolella ja sisäinen sopu rakoilee. Ins blaue hinein.. sanovat saksalaiset. Taivaan sineen…

Advertisements