EUn yllätyspäätös uudesta pakotekierroksesta Ukrainan rauhanprosessin alkumetreillä herättää huolen, mistä oikeastaan on kysymys.

Pakotteita pakottamisen vuoksi vai taitava taktinen veto?

Voidaan tietysti asettaa sellainen myönteinen hypoteesi, että uudella pakotepäätöksellä EU yrittää pitää yllä poliittista painetta, jotta Venäjä pysyy Minskin prosessissa rehdisti mukana. Tähän viittaa se, että pakotteisiin jätettiin poliittinen takaovi avoimeksi: Niitä voidaan purkaa, jos Minskin prosessi etenee ja Putin aloittaa sotilaallisen irtaitumisen Itä-Ukrainasta.

Tätä löyhästi hirttämisen periaatetta korostaa ilmeisesti hyvin tiukan poliittisen väännön tuloksena syntynyt moratoriopäätös. Käyttöön oton tarpeellisuutta harkitaan uudelleen muutaman päivän kuluttua.

Tällaisilla ehdollisilla pakotteilla on kuitenkin se huono puoli, että ne jättävät Venäjälle aikaa harkita vastatoimia ja kohdentaa ne niin, että ne lisäävät EUn sisäistä hajaannusta. Unionin jakautuminen haukkoihin ja kyyhkyihin on ilmi selvää, joten ihme on, ellei Putin sitä hyödynnä.

Pakotteiden kiristäminen aivan hauraan Minskin prosessin alkuvaiheessa vahvistaa joka tapauksessa Putinin sisäpoliittista selustaa. Kreml voi väittää, että EU pelaa Kiovan sotapuolueen pussiin.

Kreml ottaa pakotepäätöksen joka tapauksessa arvovaltakysymyksenä. Se on omaksunut eskalaatiopolitiikan ja vastaa sanelupäätöksiin lisäämällä sotilaallista painetta Itä-Ukrainassa. Tästä presidentti Porošenko varoitti oitis. Kun Kteml on nyt tämän tuomiopäivän mekanismin ottanut käyttöön, EU ottaa tietoisesti riskin, että yritys pitää yllä poliittista painetta syventää sotilaallista kriisiä. Neuvottelujen vauhdittaminen sijasta uudet pakotteet saattavat johtaa Mariupolin valtausyrityksiin.

Tämä ehkä onkin EUn haukkojen poliittinen tarkoitus. Talouspakotteiden avulla vyörytetään sotilaallista läsnäoloa Venäjän rajamaissa.

Kreml voi nyt myös vedota EUn haukkamaiseen ajoitukseen perustellessaan omien vastatoimiensa kiusallisia vaikutuksia kotimaassa. Ja yhtä lailla arimmassa asemassa olevissa EU -maissa herää kysymys, oliko tämä nyt todella välttämätöntä.

Lopputulos on se, että EU yrittää tiivistää omaa poliittista koheesiotaan, mutta vahvistaa tosiasiassa neutraalistisia virtauksia unionin sisällä. Poliittiselle ulkokehälle alkaa pian olla tungosta.

Kotimaassa johtavien hallituspuolueiden ulkopoliittinen eriseuraisuus kävi entistä ilmeisemmäksi. Kokoomus ja demarit pysyvät samassa ruodussa vain vetoamalla institutionaaliseen lojaaliuteen, ruodussa on seisottava, maksoi mitä maksoi. Tämä alkaa muistuttaa kylmän sodan ajan YYA- yksimielisyyttä. Sovitaan sanoista, mutta puhutaan eri asioista. Keskustassa tuotakaan poliittista viikunanlehteä ei enää välitetä käyttää, joten ulkopolitiikasta voi hyvinkin tulla keskeinen vaaliteema.

Advertisements