Politiikassa olennaista on se, miten valta näkyy ja miten se kätkeytyy. Sinänsä arkinen kapine tuoli näyttää olevan hyvin tärkeä tässä silmän ja käden politiikassa. Valta nimittäin näyttäytyy mieluusti tuolilla istumisena.

Tuolin koko ja sijainti ilmaisevat, kuinka paljon valtaa istujalla on, noin periaatteessa, sillä todellista valtaahan silmän politiikassa ei paljasteta.

Miksi ei?

Ehkä se arkipäiväistyisi ja menettäisi mahtinsa, jos se olisi alati kaikkien näkyvillä. Kätkettyyn valtaan liittyy aina sitä tehostava epävarmuus. Mitähän sillä vielä on pussissaan?

Tällaisen kätketyn vallan riemuista nauttii nyt Vladimir Putin. Presidentti Niinistö on havainnut, että lännessä kukaan ei oikein tiedä, mitä Putin oikeastaan aikoo ja mihin hän kykenee. Putinin tuoli kertoo paljon. Se on pöydän päässä mutta ei muuten erityisen näköinen. Putinin valta näyttäytyy ovesta kävelemisenä. Ovi on iso ja kultainen ja sen avaa aina sotilas, jonka univormu tuo mieleen Napoleonin sodat. Ei siis mitään roikkuvia laikkupöksyjä.

Dynaaminen ukko. Tuo valtansa näkyville Kremlin kätköistä aina sen mukaan, mitä asiat vaativat. Ja me tšuhnat ihmettelemme, että mitä seuraavaksi.

Tsaari istui aikanaan tietysti kaikkein komeimmalla tuolilla muiden yläpuolella. Putinin vallan esille panosta kyllä ymmärtää, että se tsaarin mahti on tallessa Kremlin kultaisten kupolien alla ja hän tuo sitä raadolliseen maailmaan harkintansa mukaan. Näin oli jon neuvostoaikana. Silloin me kremnologit yritimme erilaisista ennusmerkeistä päätellä, mitä kulloinkin oli vireillä. Koivisto kutsuikin meitä siitä hyvästä ennustajaeukoiksi. Hyväkin selvänäkijä itse!

Entä meillä?

Presidentti tuolia ei oikeastaan ole, se on milloin mitäkin mutta ei mitään virallista. Kekkonen roikkui kirjoituspöydän takana ihan tavallisella selänpilaajalla. Niinistö ei oikeastaan juurikaan istu, ei taida olla tuolimiehiä.

Tamminiemessä oli aikanaan sellaista kätketyn vallan viehätystä. Tiedettiin, että siellä se Urkki juonii asiat järjestykseen ja tuli sitten virallisesti Linnaan runnaamaan asioita järjestykseen. Mäntyniemestä tuollaista mielikuvaa ei saa tekemälläkään eikä presidentti juurikaan “linnassaan” näyttäydy muuta kuin itsenäisyyspäivänä, jolloin se seisoo tai yrittää tanssia. Eduskunnassa presidentillä ei ole omaa tuolia. Saa luvan seisoa ja kuunnella, mitä puhemiehellä on sanottavana.

Mitäpä sitä valtaa kätkemään, jos sitä ei ole.

Eduskunnan puhemiehellä on tietysti komea tuoli, korkealla muiden yläpuolella. Hallituksen jakkarat eivät muita kummemmilta näytä, mutta ne ovat kuitenkin kansan edustajia korkeammalla, kasvotusten, ikään kuin poliittisella alttarilla. Hallitus edustaa siis esivaltaa.

Samalla tavoin esivalta näyttäytyy kirkoissa. Papilla on siellä seurakunnan päiden yläpuolella saarnastuoli, josta rahvasta on vuosisatoja pidetty kurissa ja nuhteessa. Se tosin ei ole tuoli vaan pikemminkin pytty. Nimitys lienee peräisin katolisen uskon ajoilta, jolloin Pyhä istuin valvoi ylimpiä totuuksia. Silloin esivalta istui kirkoissa omilla tuoleillaan muun seurakunnan nähtävänä. Lutherin mullistuksessa tuolit ja kaikkein pyhin tila katosivat, valta kätkeytyi sakastiin, josta papit yhä tulevat kuin pienet putinit konsanaan. Mutta saarnastuoli ehti syöpyä niin syvälle kansalaisten mieliin, ettei siitä vieläkään ole päästy eroon.

Meillä yliopistoissakin oli aikanaan oppituolit. En minä sitä kansainvälisen politiikan tuolia kyllä onnistunut 30 vuoden aikana löytämään, joten saarnasin seisaaltaan ja edustin tieteenalan mahtia muovipinnoitetulta kirjoituspöydän tuolilta käsin. Se oli sikäli kätevä, että se pyöri, joten saatoin esittää postmodernisti erilaisia totuuksia eri suuntiin. Loppuaikoina kyllä saatiin isommat tuolit, joissa oli niskatuki. Ehkä se oli ajan merkki, ei tahtonut enää pysyä pää pystyssä omin voimin. Se suomettuminen, you know. Nyt yliopistoissa ei ole enää oppituoleja eikä siis valtaa, joka pitäisi näyttää. Se on siellä sakastin puolella, hallinnossa.

Eduskunnassa ylimmän kansanvallan käyttäjät kansalaiset istuvat tietysti kaikkein korkeimmalla, lehtereillä, heidän anatomiaansa sopivilla tuoleilla. Vahtimestarit pitävät huolen, ettei sieltä sen enempää huudella. Kansan valta onkin parhaiten kätketty, sitä ei tahdo kansa itsekään löytää. Kun julkisia tuoleja ei ole, kansalaiset käyttävät niitä yksityisiin tarkoituksiin. Tosin sohva on siinä mielessä mukavampi.

Hyvää isänpäivää kaikille!
(Milloinkahan mahtaa koittaa aika, että vietämme isäinpäivää? Tai ehkä tasa-arvon vuoksi muutamme äitienpäivän äidinpäiväksi. Pääsevät naisetkin tuosta valtiollisen instituution taakastaan takaisin perheensä pariin. Mutta isällekin saa liputtaa.)

Advertisements