Aamu valkeni ripeästi, kun puolustusministeri Haglund pyöräytti uutisissa turvallisuuspoliittisen arvoituksen. Jos tätä marraskuun harmautta nyt sitten voi valkenemiseksi sanoa, mutta yksi lysti: turvallisuuspoliittista keskustelua tämä hämy kyllä puitteellistaa oivasti. On mukava ajatella, että tämän hämärämmäksi se ei (ehkä) enää mene.

Niin, se arvoitus.
Mikä on ero on liittoutumisella ja joidenkin aselajien yhdistämisellä?

Itsenäisyyspäivän (vaali)tunnelmissa ministeriltä näyttää lipsahtaneen pieni skandinavismi, jonka innokkaimmat jo tulkitsivat niin, että seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi pykälä Suomen ja Ruotsin puolustusliitosta.

Ruotsin vastaava ministeri tosin riensi toppuuttelemaan, ettei liittohommiin sillä taholla ole erityistä kiinnostusta. Mutta tuollaisista ylimenokauden ministerin puheista ei kannata masentua. Ministeri Haglund täsmensi kuitenkin, ettei hän oikeastaan tarkoittanut puolustusliittoa vaan Suomen meri- ja ilmavoimien yhdistämistä.

Sen verran järki jo kulkee hitaasti, että meni tovi, ennen kuin tuo malli Haglund avautui.

Se tiedetään vanhastaan, että ruotsalaiset ovat perinteisesti vältelleet puolustusliittoa Suomen kanssa, koska siellä pelätään, että se vetää Ruotsin rettelöihin Venäjän kanssa. Muistaakseni tämä viisaus valkeni Tukholmassa noin vuonna 1812. Sen jälkeen siinä on pysytty johdonmukaisesti, ellei kohteliasta naapuripuhetta oteta huomioon.

En ole havainnut vakuuttavaa näyttöä siitä, että ruotsalaiset olisivat todella näistä epäluuloistaan luopuneet. Se puolustusliitosta siis.

Mutta entä tämä aselajien yhdistäminen? Voisiko se olla mahdollista ilman keskinäistä puolutustusliittoa?

Kyllä ja ei.

Muistui mieleeni, että juuri näin sai alkunsa nykyinen Euroopan unioni. Saksa ja Ranska perustivat 1951 pienten puskurimaidensa kanssa Euroopan hiili- ja teräsyhteisön. Italia otettiin siihen mukaan varmuuden vuoksi. Tarkoituksena oli estää Eurooppaa pitkään kiusanneet Saksan ja Ranskan väliset sodat tekemällä ne taloudellisesti siinä määrin toistaan riippuvaiseksi, ettei sotimisesta enää tulisi mitään.

Se osoittautui hyväksi ideaksi. Saksan ja Ranskan keskinäinen sotilaallinen nahistelu jäi siihen eikä italialaistenkaan ole tarvinnut enää sen enempää pullistella. Hyvä niin. Tosin siitä herää kysymys, eikö samaa ajatusta seuraten Venäjän ja EUn energia- ja raskas teollisuus pitäisi kiireesti yhdistää. Päästäisiin itäistenkin sotaretkien aiheuttamasta riesasta.

Mutta ehkä hyväkään idea ei ole täydellinen. Venäjällä kun on vain toinen jalka Euroopassa, sekin ilmeisesti liian kaukana lännessä.

Mutta Pohjolan ylösrakentamiseksi tuo uusi turvallisuuspoliittinen Schuman-suunnitelma voisi hyvinkin toimia. Voitaisiin aluksi muodostaa Suomen ja Ruotsin puolustusyhteisö yhdistämällä niiden ilmavoimat ja laivastot. Mitä todennäköisimmin tällainen keskinäisriippuvuus poistaisi laskuista Suomen ja Ruotsin välisen sodan mahdollisuuden.

Puolustusyhteisö keskinäisen sodan välttämiseksi ei tietysti ole kolmatta osapuolta vastaan suunnattu puolustusliitto, joten kenelläkään ei olisi syytä huolestua malli Haglundin toteutumisesta. Sodan vaaran vähentyminen ehkä vakauttaisi turvallisuuspoliittista tilannetta yleisemmin Itämeten alueella.

Näin voisimme luottavaisin mielin jäädä odottamaan, miten puolustusyhteisöstä asteittain haaroisi syvenevää suomalais-ruotsalaista kanssakäymistä kunnes unionin aika lopulta koittaisi. Linnan juhliinkin tulisi uutta hohtoa, kun meillä olisi yhteinen kuningashuone naapurimme kanssa. Ja mikä parasta, Putinia se potuttaisi vallan vietävästi.

Advertisements