Kansainvälisen politiikan kyynisyyttä on luonnehdittu sanonnalla Might is Right. Iso on aina oikeassa. Iso tarkoittaa tässä yhteydessä sellaista konfliktin osapuolta, joka on muita mahtavampi. Se ei välttämättä ole vahvin vaan sellainen, joka kykenee muita paremmin käyttämään valtaansa.

Juuri sellaista mahtia Putinin Venäjä nyt esittelee meidänkin rajoillamme. Ja yhtä lailla siihen vetoaa johtava suurvalta, Yhdysvallat, kun se vetäytyy omiin menettelytapoihinsa liittyvästä oikeudellisesta, moraalisesta ja poliittisesta vastuustaan. Laittomille vangitsemisille, kidutukselle, tappolistoille ja muiden suvereenien oikeuksien polkemiselle löytyy aina yksi ja sama syy, valtion tai sen edustaman asian etu ja sen kyky huolehtia siitä muista piittaamatta.

Presidentti Niinistö on monien muiden tavoin varoittanut meitä ja muita uuden kylmän sodan vaaroista. Itse asiassa tilanne on huonompi. Yritykset hallita Euroopassa puhjennut kriisi voimatoimin uhkaavat johtaa siihen, mikä niillä voimatoimilla oli tarkoitus välttää.

Kylmää sotaa käytiin itse asiassa nykyiseen menoon verrattuna järjestäytyneissä oloissa. Idän ja lännen suhteita hallitsi kokolailla vakaa strateginen tasapaino. Asevalvontaneuvotteluissa sovittiin sellaisista säännöistä ja menettelytavoista, joiden avulla tuota tasapainoa voitiin pitää yllä ja kilpavarustelua hillitä. Suurvaltaryhmittymillä olivat selvät ja vakaat rajat erityisesti Euroopassa. Unkarin kansannousu 1956 ja Tšekkoslovakian miehitys 1968 osoittivat, ettei vastapuoli juurikaan puuttunut, kun ryhmän mahtivaltio otti oikeuden omiin käsiinsä.

Blokkien välinen harmaa alue oli yhtä lailla tarkoin säädelty puolueettomuutta ja liittoutumattomuutta koskevilla sovinnaissäännöillä. YK valvoi kollektiivista voimankäyttöä ja pyrki vakauttamaan suurvaltain kilpailua blokkirajojen ulkopuolisilla alueilla. ETY – konfrenssissa ja Saksan idänsopimuksilla nämä vakauttavat sovinnaissäännöt vahvistettiin Euroopan osalta.

Sodat käytiin blokkijärjestelmän raja-alueilla, mutta sielläkin johtavat suurvallat huolehtivat siitä, ettei konflikti laajentunut.

Suomessa tunnustettiin kylmän sodan aikana avoimesti, että johtavilla suurvalloilla eli supervalloilla oli erityisasema kansainvälisessä politiikassa. Oletettiin, että koko kylmän sodan systeemi pyöri niiden ylläpitämän keskustasapainon avulla. Kylmän sodan järjestys murtui, kun tuo akseli petti ja Neuvostoliitto hajosi.

Isot eivät tietenkään olleet silloin aina oikeassa, mutta ne olivat riittävän mahtavia välttääkseen väärin tekemisen seuraukset. Tämä mahtavien meno syntyi jo Nürnbergin oikeudenkäynneissä, kun voittajien tahto määräsi, kenen rikokset tutkittiin ja kenen tekemiset sivuutettiin. Me olimme itse silloin leivättömän pöydän ääressä.

Nykyisessä kylmän sodan jälkeisessä maailmassa mahti edelleen ratkaisee, kuka on oikeassa ja kenet vedetään vastuuseen. Mutta tuo kylmän sodan ajan poliittinen suojaverkko puuttuu. Kansainvälinen politiikka on ajautunut tilaan, jolle luontevin historiallinen vertailukohta löytyy vuosien 1946-1949 blokkiutuminen ajasta. Se oli sitä kylmän sodan aikaa, jota hallitsi äärimmäinen epävarmuus, kun voittajavaltiot pyrkivät kilvan vakauttamaan omia asemiaan, vyöryttämään niitä eteenpäin ja patoamaan vastustajiensa etenemisen.

Tätä kamppailua käytiin pääosin epäsuorien hyökkäysten avulla, hajottamalla, horjuttamalla ja alistamalla blokkipolitiikan kohteina olevia maita ja puuttumalla niiden sisäisiin asioihin. Isot olivat lähtökohtaisesti oikeassa. Ellei puhe auttanut, suoritettiin poliittinen puhdistus tai eristettiin pullikoitsijat.

Meillä Suomessa blokkiutuminen aikaa kutsuttiin “vaaran vuosiksi”. Siitä ilmapiiristä kertoo oivasti Lauri Hyvämäen samanniminen aikalaisdokumentti. Silloin pelättiin ihan aiheellisesti, että Suomi menettää lopullisesti itsenäisyytensä ja riippumattomuutensa. Nyt siitä ei toki ole kysymys. Isot ovat nyt oikeassa eri tavoin, mutta seuraukset voivat silti osoittautua vakaviksi, jos tämä suurpoliittinen mutapaini saa jatkua.

Venäjän voimankäyttö Ukrainassa ja Yhdysvaltain voimankäyttö terrorismin vastaisessa sodassa asettavat ikävään välikäteen erityisesti ne, jotka periaatteellisista syistä ovat pyrkineet edistämään kansainvälistä järjestystä ja ylläpitää yleismaailmallisiin arvoihin ja periaatteisiin perustuvaa kansainvälistä yhteisöä.

Iso on oman mahtinsa turvin oikeassa, jos se selviää kiistämällä, kieräilemällä tai valittelemalla tapahtunutta, jos sen kiistäminen ja kiertäminen ei enää käy päinsä. On käynyt selväksi, että mikään nykyisen suurpoliittisen konfliktin osapuoli ei taistele puhtain asein oikean asian puolesta. Sanat ja teot eivät yksinkertaisesti vieläkään täsmää, mutta kampanja valikoitujen syyllisten löytämiseksi jatkuu.

Advertisements