Liittokansleri Angela Merkel lohkaisi vaalivisiitillään jonkinlaisen poliittisen reseptin, joka kenties sopii täällä ilmenneiden idänpoliittisten vaivojen hoitoon: Turvallisuuspolitiikkaa täytyy kehittää Venäjän kanssa, ei sitä vastaan. Eikä kysymyksessä ollut mikään lievittävä linimentti vaan tosi troppi.  Suomen tulee osoittaa samaa kovuutta Venäjää kohtaan kuin kaikki muutkin EU maat. 

E pluribus unum, monista yhdeksi, siis? 

Amerikkalaiset rakensivat oman amerikkalaisuutensa tuon saman periaatteen varaan lähes 200 vuoden ajan, kunnes kylmän sodan kylmimpinä vuosina päättivät luottaa kanssa-amerikkalaisten sijasta jumalaan. In God We Trust.

Merkelin reseptin mukaan elämme siis EU:ssa tuota ihmisten yhteen kuulumisen eli eurooppalaisen veljeilyn vaihetta. On oltava luja ulospäin, jotta luontainen moninaisuutemme ei koidu kaikkien tuhoksi. Merkeliltä tuollaisen viisauden hyvin ymmärtää. Onhan hän itse nähnyt, miten työlästä toistensa löytäminen on ollut sodan erilleen repimille saksalaisille. Ja siinä kuitenkin oli kysymys suuren kulttuurikansan ja voimapolitiikalla yhdistetyn valtakunnan jälleen yhdistämisestä. Oli jotakin, minkä varaan rakentaa. Euroopan unioni on siihen verrattuna tuulenpesä.

Historikuksen aina valpas vasen korva erottaa Merkelin reseptistä kaukaista bismarckilaista jylyä. Kovuudellahan se Saksa yhdistettiin, ei Venäjää vastaan vaan sen kanssa. Mutta huonosti siinäkin kävi, sillä Bismarckin piensaksalainen hanke kariutui hänen seuraajiensa suursaksalaisiin hullutteluihin ja kahteen maailmansotaan. 

Laaditaan siis kotimaista käyttöä varten sellainen hypoteesi, että Merkelin reseptin pohjarohtona on bismarckilainen E pluribus unum.  Sopisiko se todella myös meidän suomalaisten turpovaivoihin? 

Sinänsä metkaa, että tämä lyhytviestinnän aika tuotti turvallisuuspolitiikasta tviittikielisen lyhenteen, joka lähinnä tuo mieleen hernekeiton jälkivaikutukset ihmiskehossa. Perästä kuuluu.

Mutta otetaan nyt kuitenkin perinteinen turpoasiantuntijan ryppy otsaan ja yritetään suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella. 😁

Merkel ei lehtitietojen mukaan sen tarkemmin täsmentänyt, oliko tuo hänen reseptinsä tarkoitettu yleisliittolaiseen käyttöön eli presidentti Niinistölle vai poskihalien terästykseksi rakkaalle Alexille. Pääministeri Stubb on tosi ponnekkaasti kyllä esiintynyt E pluribus unum- soittimilla, mutta niiden kutsuntojen henki kyllä on ollut, että yhtenäisyyttä kovuuden kautta vaaditaan pikemminkin Venäjää vastaan kuin sen kanssa.  Ja hinnasta tinkimättä. 

Presidentti Niinistö sen sijaan on reippaasti kannattanut hassujakin ajatuksia eurooppalaisesta kovuudesta sinänsä ehkä hyvässä tarkoituksessa, muistuttaakseen, että tuo E pluribus unum tarkoittaa eurooppalaista liikettä. Atlanttinen yhteyshän on jo korkeampien voimien varassa. Jospa Niinistön verkottuva turvallisuuspolitiikka tarjoaisi jonkinlaisen reaalipoliittisen vaihtoehdon sille julistukselliselle arvopolitiikalle, joka Venäjän heikkouden vuosina siivitti europuhetta täällä Suomessa. Siitähän nämä nykyiset turpovaivat alkunsa saivat.

Voisiko Suomi kenties virittää omaan turvallisuuspolitiikkaansa jonkinlaisen Merkelin reseptiin nojautuvan saksalaissuuntauksen? Jospa kolmas kerta toden sanoisi. Lujaa yhtenäisyyttä muurien purkamiseksi, ihmisten ja ajatusten vapaan liikkumisen puolesta, jotta vuoden 1989 ihme toistuisi siellä, minne nyt rakennetaan uusia muureja. Bismarck kylvi oman politiikkansa tuhon siemenet yhdistämällä saksalaiset ruhtinaskunnat Itävallan, Tanskan ja Ranskan kustannuksella. Merkelin resepti viittaa siihen, että hän ei halua kylvää oman politiikkansa tuhon siemeniä yhdistämällä EU:n Venäjän kustannuksella.

Meillä on Ruotsin kanssa saatu liikkeelle pieni paikallinen E pluribus unum -liiketila. Saksalaissuuntaukseen ankkuroituva eurooppalainen turvallisuuspolitiikka voisi hyvin täydentää sitä. Tarkoitan eurooppalaisella turvallisuuspolitiikalla presidentin johtaman oman turvallisuuspolitiikkamme eurooppalaista ulottuvuutta. Pääministerin luotsaama Eurooppa- politiikka voisi keskittyä unionin reaali-ilmiöihin, jotta säilyisi luottamus euroon, vapaan liikkumisen siunauksellisuuteen ja muihin arkisen elämän ilmiöihin. Vaali-ilmaa pilaaviin julistuksellisiin turpovaivoihin voitaisiin naukaista Merkelin eliksiiriä, Bismarckin Erikoista.

Advertisements