Aamun lehtiä selatessa mieleen jäi kiertämään The Moscow Timesin venäläisen kolumnistin varoitus Venäjän uinuvista demoneista. Kuulosti ikävämmältä kuin nukkuvan karhun tökkiminen.

Mikä niitä nyt oikein riivaa?

Vastoin yleisiä odotuksia Kremlin vallanpitäjät ovat onnistuneet sinnittelemään vuoden Krimin miehityksestä eteenpäin.  Venäjän ongelmat ovat pääosin itse aiheutettuja, vuosikymmenien laiminlyöntien ja väärän politiikan seurauksia, mutta siitä huolimatta venäläiset ovat pysyneet ruodussa. Lännen pakotteiden vipuvaikutus ei ainakaan toistaiseksi ole kääntänyt historian pyörän liikettä, ei vaikka öljyn hinnan romahdus on niitä tukenut.

Olisikohan noilla demoneilla jotakin tekemistä tällaisen sinnikkyyden kanssa?

Pakotepolitiikan tuloksellisuus on arvioitavissa vasta vuoden kuluttua. Pakoterintama saattaa murtua jo sitä ennen, mutta ellei niin käy, Kremlin on ilmeisesti selvittävä tämä kriittinen vuosi niiden uinuvien demoniensa varassa.  Kenties niitä herätellään torjumaan ulkoista ja sisäistä uhkaa. Mutta voi siinä käydä niinkin, että itse koluamme liikkeelle sellaisia voimia, joista sitten on hankala päästä eroon.

Rakennamme nyt pontevasti asevaraisesta turvallisuuttamme, kun vanha poliittinen järjestys on murtunut. Vahvan puolustuksen on määrä estää ennakolta sodan kaltainen onnettomuus. Mutta eri asia on, onnistummeko sen avulla välttämään aseelliset selkkaukset. Presidentti Koivisto varoitti aikanaan tällaisen pelotepolitiikan riskeistä. Kun aikansa uhkailee, on ennen pitkää tehtävä jotakin, jotta uhkailut eivät jää pelkiksi puheiksi. Siihen on nyt tultu.  Litran maalipurkin kokoisesta paukusta oletetussa sukellusvenejahdissa kehittyy helposti paukkua suurempi poliittinen kaiku.

Onhan se Venäjältä katsoen jonkinlainen ajan merkki, että suomalaiset ampuvat ensimmäisinä Suomenlahdella. Itse tehty Mainila, kuin tilauksesta osoittamaan, mihin asiat ovat menossa Pietarin porteilla.

Ammutaan kovilla tai paukuilla, niin kiire ei tällaisissa tilanteissa saa olla, että poliittinen harkinta jää väliin.

Ei se venäläinen kolumnisti tarkemmin kertonut, mitä hän noilla uinuvilla demoneilla tarkoitti. Mutta voin hyvin kuvitella, että tuosta vedenalaisen esineen etsinnästä voisi havahtua jonkinlainen ždanovinkaltainen demoni, ehkä vain maalipurkin kokoinen, mutta kuka tietää, mitä siitä kehittyy, kun se liikkeelle pääsee. Somettuu ennen pitkää vaikka norsun kokoiseksi.
On nimitättäin nyt niin, että näissä oloissa paikallinen ei enää tahdo pysyä paikallisena.  Putin nimittäin kutsuu maanmiehiään lippujen alle vanhan venäläisen parollin turvin: Vihollinen lähestyy Moskovan portteja!

Tuollainen kutsu nojaa pitkään historialliseen muistiin. Mongolien uhkasta kasvoi suuri sisäinen hajaannus, loputtomien kapinoiden kaski. Napoleonin armeijan mukana maahan rynnistivät nationalismin ja Ranskan vallankumouksen vapausaatteet uhkaamaan pyhän Venäjän yhtenäisyyttä. Niiden torjumiseksi tarvittiin pyhiä synodeja ja alliansseja. Siitä politiikasta on peräisin se vaikenemisen ja vaientamisen perinne, mitä nyt kutsutaan suomettumiseksi.  Hitlerin ja hänen liittolaistensa oli määrä tuhota neuvostojärjestys viimeiseen komissaariin asti ja viedä loppuun se historiallisen Venäjän hajoittamiset politiikka, minkä keisari Wilhelmin preussilaisen kenraalit aloittivat 1914.

Kyyti tällaisten demonien vetämissä vankkureissa on sen verran vinhaa, että muista liikkumisen tavoista on syytä pitää huolta. Maalipurkin kokoinen ždanov ei meitä vielä ojasta allikkoon vie, mutta ei se myöskään auta meitä ylös ojasta, mihin on yksissä tuumin laittauduttu.

Tuolla maalipurkin kokoisella ždanovilla on nimittäin ikävä historiallinen kaikupohja puolin ja toisin. Pietarin turvallisuus on ohjaillut Suomen kohtaloita aina siitä lähtien, kun tsaari Pietari päätti avata sitä kautta Venäjälle tien länteen. Huomattiin kuitenkin pian, että sitä kautta armeijat voivat kulkea molempiin suuntiin. Suomen kohtaloihin on olennaisesti vaikuttanut se, pyritäänkö Pietarin portit pitämään avoimina vai sulkemaan. Meille suurin hyöty on aina koitunut siitä avoimena pitämisestä. Sulkemisesta emme koskaan ole onnistuneet pysymään syrjässä ja hyötykin on jäänyt enintään tilapäiseksi.

Talvisodan demoni hallitsee meidän mietteissämme ennen kaikkea Karjalan kohtaloita, mutta se on pelkkä paikallinen näköharha, sillä se ždanovinkaltainen demoni asustelee Suomenlahdella. Venäjää ei saanut sulkea tällaisen lätäkön pohjukkaan. Suomi ja Viro käänsivät tsaarin Venäjän Pietarin suojaksi rakentaman merisulun Neuvosto-Venäjää vastaan varmistaakseen, että lännestä tuleva apu pääsisi perille. Sen sulun murtamiseksi Stalin kutsui suomalaiset syksyllä 1939 Moskovaan. Juuri siitä Pietari Suuren linnoituksesta natsi-Saksa aloitti kesällä 1941 sotatoimensa Pietarin poistamiseksi kartalta. Niissä sotatoimissa suomalaiset olivat mukana jo ennen kuin sodan oli määrä virallisesti alkaa.

Tätä se maalipurkin kokoinen ždanov tuskin on unohtanut. Eikä meidän siitä kannata erityisemmin muistuttaa. Parempi olisi jo ainakin se jatkaisi uinumistaan siellä jossakin rämeensilmässä Pietarin liepeillä.

Advertisements