Muistaakseni presidentti Kekkonen aikanaan tiivisti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin ja Suomen silloisen ETY-politiikan tarkoitusperät niin, että turvallisuus ei ole aidan panemista vaan veräjän avaamista. Kylmän sodan maailmassa keskityttiin puolin ja toisin vahvistamaan sitä, mikä erotti idän ja lännen blokit toisistaan. Kun tuli kansainvälisen jännityksen lieventämisen aika, tarvittiin nämä blokkirajat ylittävä keskusteluyhteys.
Siitä se sitten alkoi, eteni vähän siellä ja vähän täällä, kunnes puheyhteys oli sen verran selvä, että ulkoministeriön mandariinit Ritarikadulla rohkenivat ehdottaa Kekkoselle, että vedetään välistä. Kremlistä nimittäin oli jo sitä ennen ehdotettu Kekkoselle, että jospa vetäisit tästä meidän pakasta.
Kekkonen veti välistä ja ehdotti kaikille sopiville tahoille, että valmistelevat keskustelut voitaisiin aloittaa Helsingissä. Se nimittäin oli silloin ainoa paikka, jossa Itä- ja Länsi-Saksaa kohdeltiin tasaveroisesti yhtä huonosti. Saksat olivat koko hankkeen ytimessä eivätkä ne sellaiseen kokoukseen tulisi, missä niiden edustajilla olisi erilainen diplomaattinen status.
Jotenkin näin olettaisin, että nytkin fundeerattiin, kun ryhdyttiin puuhaamaan ETY -konferenssin juhlakokousta Finlandia -talolle. Ukrainan kriisi ja erilainen aitojen paneminen on jakanut muutoinkin erinomaisen sekavaan tilaan joutunutta Eurooppaa. Jospa Sauli Niinistö vuorostaan raottelisi veräjää. Onhan ETY nyt alkuperäistä laajempi, mutta myös poliittisesti tärkeä Ukrainan kriisin välimiehenä.
Vaan toisin kävi, veräjä paukahti raottelijansa näpeille. Aidan panijat ottivat tukevan niskalenkin koko hankkeesta EU:n pakotelistan avulla. Suomen hallitus päätti, että Venäjältä maahan pääsee vain tynkävaltuuskunta, siis sellaiset osanottajat, jotka eivät ole EU:n pakotelistalla. Ulkoministeri levittelee hanskojaan: Minkäs teet, eivät diplomaattien notifikaatiot auttaneet, jotkut panivat hanttiin.
Siinä sitä nyt ollaan. Venäläiset voivat osallistua esteitä ETYJ:n kokouksiin Wienissä mutta eivät Helsingissä. Kekkosella oli tähänkin sopiva aforismi: saatanan tunarit.
Koko ETY -ajatus nimittäin pyllähti päälaelleen, kun venäläisten portti suljettiin. Blokkirajat ylittävän keskusteluyhteyden sijasta ETY – kokous palvelee aidan panemista osoittamalla, ettei Venäjä voi tällaisessa yleiseurooppalaista vuoropuhelua edustavassa kokouksessa edustautua muiden kanssa tasavertaisesti. Venäläisten poissaolo tai tynkävaltuuskunta manifestoi tärkeän eurooppalaisen suurvallan eristämistä konferenssissa, jonka se aikanaan pani liikkeelle päästääkseen silloisesta eristyksestään. Se on ensimmäisen luokan arvovaltakysymys ja niissä asioissa muisti pyrkii olemaan pitkä.
Mitä järkeä on asemastaan tietoisen suurvallan nöyryyttämisessä näin arassa tilanteessa?
ETY -hanke tarjoaa sinänsä riittävät poliittiset perusteet poiketa EU:n pakotesäännöistä, jos siihen vain poliittista rohkeutta löytyy. Suomen pakotelinjan nuhteettomuuden varjelemiseksi nyt otettu poliittinen riski on suhteeton. Mutta voihan olla, että Suomi jäi isojen heittopussiksi ja joutui valitsemaan puolensa. Selittelyjen epämääräisyys ei sellaisia epäilyjä ainakaan hälvennä. Ulkoministeri Soini voisi nyt tulla esille virkamiesten, presidentti Niinistön ja EU -kumppaneiden selän takaa ja kertoa selvällä Suomen kielellä, miten tässä oikeastaan näin kävi.
osmoapunen 
Osmo Apusen kanssa Ety(k/j)- hanketta alusta lähtien seuranneena muutama kommentti, vaikka muodollisiin ja institutionaalisiin puoliinkin viitaten. Helsingissä ensi viikolla pidettävä tilaisuus ei ole “Etykin 40-vuotisjuhlakokous”, kuten Osmon kommentista saattaa ymmärtää ja eri toten kuten johtavat tiedotusvälineet sitä markkinoivat. Edes järjestäjätaho ei sellaista ilmaisua käytä; kysymyksessä on Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen säännönmukainen vuosikokous, jonka yleisteemassa – niin kuin jokaisessa Etyjiä koskevassa tilaisuudessa, pienessä ja suuressa tänä vuonna – viitatataan käsitepariin Helsinki ja 40, mutta jossa käsitelllään tavanomaista laajaa asialistaa. “Juhlan” sijasta tässäkin tapauksessa pikemminkin harjoitetaan (itse)kritiikkiä. Jos muutama vuosi sitten suunniteltiin 40-vuodelle peräti huippukokousta, siitä on tunnetuista syistä luovuttu jo vuosi sitten.
Etykin juhlakokouksesta voi päättää ja sen järjestää vain hallitustenvälinen järjestö Etyj osanottajamaiden yhteisymmärryksessä. Suomi ei tietojeni mukaan missään vaiheessa ole pyrkinyt 40-huippu- tai juhlakokouksen isännäksi, pikemmin torjunut sellaisia ajatuksia lähtien siitä, että pitopaikkana olisi puheenjohtajamaa Serbia tai mahdollisesti Wien tms. Loppujen lopuksi on tultu siihen, että Serbian omasta ehdotuksesta ensi viikon lopulla 10.7. Helsingissä kokoontuu Etyj-osanottajamaiden edustajien virkamieskokous, jonka yhteydessä Suomen ulkoministerin kutsumana pidetään puolentosta tunnin tilaisuus Helsingin päätösasiakirjan allekirjoittamisen 40-merkkivuoden johdosta. Siinä puhuvat puheenjohtajamaiden troikan (edellinen-nykyinen ja tuleva, joka on Saksa) ulkoministerit ja lopuksi kuullaan musiikkia. Tässä on hallitustenvälisen Etyjin kuva kriisivuonna 2015.
Tällä kerralla asialla eivät siis ole olleet UM:n mandariinit, jotka olisivat polttaneet näpppinsä. Parlamentaarikkojen kokouksesta oli sovittu aikoinaan, eikä sitä järjestä “Suomi” vaan suomalaisena osapuolena lähinnä eduskunta; parlamentaarikot toimivat suvereenisti ja kokoustavat normaarliin tapaan, kun taas hallitusten tasolla Wienissä työ on jäissä. Suomen hallitus ja UM on joutunut hankalaan välikäteen, kun se vastaa Suomen ja EU:n yhteisestä rajasta ja pakotepäätöksen toteuttamisesta. En ole juristi enkä tiedä, voisiko pakotepäätöksestä löytyä porsaanreikä mutta tuskin, kun kerraln toimitaan EU:n puitteissa solidaarisuuden ja yksimielisyyden pohjalta.
Kari Möttölä
Korjataan juhlakokous ETYKIn päätösasiakirjan allekirjoittamista julistavaksi kokoukseksi. Päätösasiakirjan muistotilaisuus järjestettiin Suomen aloitteesta. Itse argumenttia tämä ei sinänsä muuta, Venäjä suljettiin ulos. Ratkaisu on viime kädessä poliittinen.
Ulkoministeri Soinin kutsun mukaan “Etyjin osallistujavaltiot kokoontuvat epäviralliseen korkean tason kokoukseen…” UM isännöi sitä ennen tilaisuuden, “joka järjestetään sen johdosta, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta (…ETYKin) vuoden 1975 huippukokouksesta.”
Tuon perusteella kysymys on tyypillisestä juhlakokouksesta.
Vain yrittääkseni vielä selventää tätä puolta. Helsingissä on alkavalla viikolla kaksi tapahtumaa: (1) Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen vuosikokous (5.-9.7.), jonka ympärillä ja seurauksena kiehuu matkustuspakotteiden johdosta, ja (2) Etyjin osanottajamaiden hallitusten korkeiden edustajien – diplomaattien ja ulkoministeriöiden virkamiesten – epävirallinen kokous (10.7.), jonka osanottajiin ei liity pakotteita, ja jonka yhteydessä järjestetään Soinin kutsumana “tilaisuus, joka järjestetään sen johdosta, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta Helsingissä pidetystä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin vuoden 1975 huippukokouksesta.”. Stubb ja Soini puhuvat siis eri tilaisuudesta kuin mistä Osmo alu perin sanailee. Paradoksaalista kyllä, tätä jälkimmäistä – hallitustenvälisenä tapahtumana – voi luonnehtia “Etykin 40-vuotisjuhlatilaisuudeksi” ja sen pienimuotoisuus vain heijastaa valtioiden välisten suhteiden tilaa.
Parlamentaarisen kokouksen alkamispäivänä tänään 5.7. pidetystä seminaarista tulleena: ei siinä viritetty “juhlaa” vaan puhuttiin yleisellä tasolla, paljon historiasta eikä juurikaan suoraan Ukrainasta. En väitä tuntevani kaikkia matkustuskieltoasian oikeudellis-poliittisia puolia, mutta eräs taustatekijä on se, että parlamentaarinen yleiskokous ei ole hallitustenvälinen järjestö, johon osallistumiseen pakotepäätös tarjoaisi poikkeuksen ja itse asiassa edellyttäisi isäntämaata (kuten Itävaltaa) sallimaan maahanpääsyn.
UMn veteraanit Iloniemi, Talvitie ja Torstila ovat epäilemättä oikeassa siinä, että Venäjä tietoisesti haki vastakkainasettelua ETY-kokouksen järjestelyistä valitsemalla valtuuskuntaansa kieltolistalla olevia. Kun parlamentaarikkojen tie nousi pystyyn, Suomea näpäytettiin boikotoimalla vuoden 1975 huippukokousta juhlistavaa korkean tason epävirallista kokousta eli muisto-ETYä. Toivotaan, että Suomen osalta asia jää siihen.
Että Musta Pekka jäi suomalaisten käsiin tai että muuta ei voitu tehdä, on eri juttu. Venäläisten vastaveto tuskin yllätti Merikasarmilla. Tietysti Venäjä olisi voinut ottaa lusikan kauniisti käteensä, kuten veteraanit ehdottelevat, ja jättää boikottilistalla olevat pois valtuuskunnastaan. Mutta ulkopolitiikkaa ei käy perustaminen näin kauniisiin ajatuksiin.
Miksi Venäjä alistuisi siihen, että USA ja EU päättävät, kuka Venäjää saa edustaa kansainvälisissä kokouksissa?
Ja tässä on koko tämän juhlahässäkän vakavin puoli. Kylmän sodan aikana tällainen suurvaltain nokittelu halvaannutti YKn ja monia muita kansainvälisiä järjestöjä. Siitä kärsivät erityisesti pienet ja Suomen kaltaiset maltilliset toimijat. Suurvallat ottavat tällaisissa tilanteissa aina omia vapauksiaan ja pienten joukossa jyrkimmän linjan kannalla olevat pääsevät niskan päälle. Näin nytkin, EUn linjan saneli ilmeisesti vastakkainasettelua hakeva vähemmistö. Sieltä se Musta Pekka tuli Suomen pakkaan.
Nyt olisi syytä istua alas ja miettiä, mitä seuraavaksi. Ei riitä, että toivotaan hurskaasti, ettei tästä jää suurempaa kuprua. Etyjupakka oli selvä oire siitä, että Ukrainan kriisistä alkanut poliittinen ja sotilaallinen vastakkainasettelu pyrkii halvaannuttamaan kansainvälisten järjestöjen toimintaa. Siitä kärsii moni muukin asia ja luultavasti Venäjä pyrkii nimenomaan sitä tietä nostamaan lännen pakotteiden poliittista hintaa.
Aidan painijoita on molemmin puolin ja he ovat myös yhtä äänekkäitä. Nyt on maltillisen enemmistön aika ryhdistäytyä.
Asioiden jumiutunisesta oireena on kinastelu siitä, koskeeko oikeudellinen kokoontumisvapaus Etykokouksia. Koski tai ei, ETY on alun perin ollut poliittinen instituutio, YKn peruskirjan mukaisen toiminnan alueellinen sovellutus, jonka ytimessä on voimankäytöstä pidättyminen. Eurooppa tarvitsee yhä tuollaista kokoavaa poliittista tilaa ja se on myös koko kansainvälisen yhteisön tärkeä konstitutiivinen osa. Sitä ei pidä haudata pikkusieluiseen juristeriaan tai poliittisten imagojen brändäykseen.
Ukrainassa tätä tärkeätä periaatetta rikottiin. Siihen on vastattava, mutta periaate pysyy voimassa vain instituution avulla, joten itse instituutiota ei ole syytä uhrata.
Kysymys on Suomen oman kansainvälisen toimintaympäristön kannalta niin keskeisestä asiasta, että meillä ei ole varaa vetäytyä millekään paasikiviläiselle poterolinjalle päivittelemään, että kävipä ikävästi. Nyt on aika rajata selkeästi se, kuinka syvälle Ukrainan kriisiin liittyvät sinänsä oikeutetut vastatoimet ulotetaan koko kansainvälisen yhteisön kannalta tärkeisiin menettelytapoihin.
ETYK syntyi nimenomaan turvaamaan valtioiden esteettömän puheoikeuden kansainvälisissä kokouksissa sekä ihmisten ja ajatusten vapaan liikkuvuuden näkemysten erilaisuuksista huolimatta. Juuri sen varassa on se unelma Euroopasta, jota yritämme omalta osaltamme toteuttaa. Meillä on kyllä varaa puolustaa ukrainalaisten oikeuksien ohella myös meille olennaisia yleisiä kansainvälisen kanssakäymisen oikeuksia ja periaatteita.
En usko että Venäjä tällä hetkellä haluaa mitään liennytystä. Tarvitaan pikemmin uutta Reagania Obaman sijaan. Ja Suomen olisi aika järjestäytyä Lännen rintamaan.
Kirjoittaja uskoo että periksi antamisella Venäjän suuntaan saadaan tuloksia. Tilanne muistuttaakin Muenchenin neuvottelujen aikaa. Annetaan Saksalle/Natsi-Venäjälle periksi niin se voi vaatia seuraavaa.
Venäjähän valitsi itse delegaationsa niin että siinä oli pelkkiä matkustuskiellossa olevia henkilöitä.
Ei ole kysymys Venäjälle periksi antamisesta vaan kansainvälisen puheyhteyden ylläpitämisestä silloin kun sitä eniten tarvitaan.
Pingback: Etyj ja kriisin neljä kehää | Tweakling
Etyjuhlien julkisivusta lohkeilee näköjään rappausta pala sieltä, toinen täältä. Ulkoministeri Soinin puheet olen ymmärtänyt niin, että pakotepäätöksen soveltamisesta notifioitiin EU- kumppaneita ja että päätös kieltää pakotelistalla olevien venäläisten maahantulo tehtiin sen perusteella.
Presidentti Niinistö vetoaa siihen, että muutoin ei voitu menetellä EU -kumppaneiden veton vuoksi. Presidentin tarkoittama oikeudellinen velvoite syntyi, kun Suomi kokouksen isäntämaana ei hakenut neuvoston enemmistöpäätöstä siihen, voiko Suomi soveltaa pakotepäätöksen poikkeusmenettelyä ETYJ-kokouksen isäntämaana, mihin pakotepäätöksen tarjoaa mahdollisuuden.
Enemmistöpäätöksen hakeminen olisi ollut turhaa, jos enemmistö olisi notifioinnin perusteella ollut ETYJ -klausuulin soveltamista vastaan. Jos näin olisi ollut, Soini olisi sen varmaankin sanonut. Suomi toisin sanoen jätti notifioitiin perustuvan veto-oikeuden poikkeusmenettelyä vastustaneen vähemmistön käsiin. Kohtuullista olisi kertoa, kuinka suuren vähemmistön puhetorveksi Suomi ryhtyi.
Epäselvää on, jouduttiinko tähän pakkorakoon harkiten vai tunaroitiinko monen toimijan prosessi noin muuten vaan. Viime kädessä tällainen ETY-asia kuuluu presidentin ulkopoliittisiin valtaoikeuksiin, joten tahaton kömmähdys menee hänen piikkiinsä, sillä itse asia on ollut tiedossa hyvissä ajoin. Mutta kysymys on myös presidentin ja pääministerin valtaoikeuksien yhteen sovittamisesta, sillä pakotepäätöksen soveltaminen on EU asia. Odottavat katseet kohdistuvat näin ollen pääministereihin Stubb ja Sipilä.
Tekevälle sattuu, mutta jos veto-oikeus jätettiin tahallaan poikkeusmenettelyä vastustavien jäsenmaiden käsiin, ETYJ- päätös merkitsisi pitkää askelta reunavaltiopolitiikan suuntaan.
Pingback: Pakottavia päätöksiä | The Ulkopolitist